Tehnyt Tintzu
Kaiken takana on 26-vuotias ex-kirjallisuuden opiskelija, joka päätti N:nnen vuoden opiskelunsa kesän 2009 alussa valmistumalla kaikkien yllätykseksi vihdoinkin. Tällä hetkellä vaikutamme töiden perässä Jyväskylässä, mutta tilanne elää koko ajan töiden mukaan ja puolen vuoden päästä ei voi koskaan tietää, mistä meidät löytää.
Olen lapsesta asti halunnut oman koiran eikä paras kaverini, mummolan Kassu-kissa, kuitenkaan täyttänyt tuota paikkaa. Äitikin aina sanoi, että hankkikaa ne eläimet sitten, kun muutatte pois kotoa. Roope-kissa tulikin heti lukion jälkeen, kun muutin pois kotoa, koska vihdoinkin asuin omillani ja oli aikaa sille kissalle. Roope kiersikin äitin niin tiiviisti tassujensa ympäri, että on viettänyt tähän asti jokaisen kesänsä hänen luonaan maalla ja tulee olemaan siellä myös tulevana syksynä seuralaisena. 

Jostain se ajatus koirastakin lähti keväällä 2007, että nyt olisi oikea aika hankkia koira. Koko kesän kuskailin koirakirjoja ja -lehtiä kirjastosta kotiin ja selailin netistä eri rotujen esittelyjä. Nuorempana olin hoitanut tätini koiria jonkin verran, ja loppupeleissä suomenlapinkoirat Zikka ja Pigga ovatkin ehkä suurin syy, miksi lopulta kaikkien rotupähkäilyjen jälkeen tulin tulokseen, että lappari on minulle sopiva rotu. Olen aina pitänyt rodun ulkomuodosta ja sen iloisuudesta ja Pessin myötä olen vain ihastunut rotuun enemmän ja enemmän. 

Pessin myötä koiraharrastus on vienyt ihan mennessään. Olen oppinut koirista koko ajan lisää ja tulen toivottavasti oppimaankin. Lisäksi Pessin kanssa touhuaminen on opettanut paljon omasta liikkumisesta ja (olemattomasta) koordinaatiokyvystäni. Myös Roopen kannalta olen tyytyväinen, että Pessi tuli taloon. Pessistä on selkeästi kissalle seuraa enemmän kuin toisesta kissasta voisi koskaan olla. Roope on meidän perheen pomo, ja sen Pessikin ymmärtää ja kunnioittaa kissaa. Kaikin puolin tämä tilanne on varsin hyvä siis tällä hetkellä. Mutta silti haaveissa elää nyt toinen koira pakkaa sekoittamaan – sitten joskus… ;)

 

Minulle voi myös kirjoittaa osoitteeseen tiina.karvonen (@) gmail.com (poista välit).

 

7 Kommentit to “Tiina”


  1. 1 Simo
    helmikuu 1, 2008 9:28 am

    Mullapa on Mac!!!!! hehee ;)

  2. 2 kirjavakissa
    helmikuu 1, 2008 12:26 pm

    Viisastuithan sinä! ;) Onnittelut!

  3. 3 Merja
    elokuu 6, 2008 8:57 am

    Moi Tiina! Mukavia otoksia meidän marsuista, Resa-punkkari oli todella hyvä kuva.
    Sinun pitää tulla tänne toistekin sen loisteliaan kameran kanssa ottamaan “vähän
    parempia” kuvia kuin mihin me pystytään. Miskakin kehui kuvia.
    Oli mukava kun kaikki te kävitte – kiitos vierailustanne. Käykää vain useammin!
    P.S. Olen saanut sen antikkiarkkuni, joten tuo pajukori on nyt sinun. Jos ennätätte vaikka
    Kaijan kanssa tulla hakemaan, tai me tuomme, kunhan saamme aikaiseksi.
    Lämpimät terveiset täältä serkkulasta, Merja

  4. 4 Tintzu
    elokuu 6, 2008 4:11 pm

    Terveisiä vain sinnekin päin! Katsotaan, jos Kaijan kanssa saataisiin viikonloppuna aikaiseksi ajella sinne päin niin voisin hakea sen pajukorin ja käydä vierailulla kameran kanssa. ;) Ollaan menossa marjaan viikonloppuna, jos säät sallivat, mutta ei tiedetä vielä, minne ollaan menossa. Sinne suuntaanko vaiko Keljoon. Mutta katsotaan. :)

  5. lokakuu 27, 2008 12:25 pm

    Moi,

    sähköpostiosoite näkyykin tuossa ylhäällä. (mari_he_lenius@hotmail.com).

    Sun pitää perustaa tänne vieraskirja, että saadaan alkaa jättämään terkkuja ja tassunjälkiä =)

    -Mari ja pojat-

  6. 6 Tintzu
    lokakuu 27, 2008 12:32 pm

    Niin varmaan pitäisi. Tai saada aikaiseksi tehtyä Pessille ne sen ihkaomat nettisivut. :D


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




 

toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Hei    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Suosituimmat artikkelit

    Kategoriat


    Seuraa

    Get every new post delivered to your Inbox.