Pessi

Pessi lyhyesti:

Nimi: Paw Arts Autumns Rain

Kutsumanimi: Pessi

Sukupuoli: uros

Syntymäaika: 05.10.2007

Rekisterinumero: FIN56880/07

Vanhemmat: i. Ciasman Onnentuoja, e. Amalia

Väri: Soopeli valkoisin merkein

Kasvattaja: Juha Ranta

Terveystulokset:

Lonkat A/C

Kyynärät 0/0

Polvet 0/0

Silmät terveet, PPM iiriksessä 01/09, herasilmä täysin pigmentitön valkoisella pohjalla

Selkä kuvattu 12/08 terveeksi muun luustokuvauksen yhteydessä

Näyttelyarvostelut:

Tampereen KV 20.3.2010. Tuomari Nils Molin

Välformat huvud. Välutfyllt nosparti. Utmärkt stop. Ett blått och ett brunt öga stör uttrycket något. Goda frambensvinklar. Bra kropp. Något för avfallande kors och något högställd bak. Rör sig med kort steglängd. Brä päls. H

Vapaasti suomennettuna edellinen: Hyvinmuodostunut pää, hyvä täyteläinen kuono, erinomainen otsapenger, sininen ja ruskea silmä häiritsevät ulkonäköä hieman, hyvät etukulmaukset. Hyvä ruumiinrakenne. Hieman – - ja hieman takakorkea. Liikkuu lyhyellä askelpituudella. Hyvä turkki.

Lapinkoirien erikoisnäyttely, Laajavuori 5.10.2008. Tuomarina Tapio Kakko

“Kokonaiskuvaltaan erittäin hyvä. Oikeat mittasuhteet omaava uros. Kokoonsa nähden sopivan voimakas. Oikean muotoinen pää. Toinen silmä sininen. Erinomainen peitinkarvan laatu, riittävä raajakarvoitus. Liikkuu hyvin. Hyvä häntä. Reipas luonne. Silmän väri määrää palkinnon. HYL”

Syyskuussa 2008

Seuraavaa olen kirjoittanut Pessistä 5.10.2008, kun Pessi oli vuoden vanha.

Vuoden verran Pessi on kuitenkin jo kuulunut elämääni, kun lasketaan mukaan se parin kuukauden odotus pentujen synnyttyä ennen kuin Pessi tuli minulle. Pessi oli se äänekkäin kaveri, kun kävin ensimmäisen kerran katsomassa 4-viikkoisia pentuja Suvilla ja Juhalla. Olimme jo lähdössä kotiin, ja Pessikin (tuolloin nimenä taisi tosin olla Pörrö) oli jo nukkumassa. Kuitenkin nappula ryömi unisenakin katsomaan lähtöämme. Taisin jo siinä sitten olla ihan myytyä tuolle uteliaalle ja rohkealle pennulle!

Seuraavalla viikolla ikävät uutiset kertoivat Pessin äidin Amalian jääneen auton alle ja nukkuneen pois. Pennut kuitenkin kehittyivät täyttä häkää ja kun seuraavan kerran pääsin 7-viikon ikäisiä nassikoita katsomaan, olivat ne jo aivan toisen näköisiä kuin muutama viikko takaperin: pörröisiä pissikoneita, joilta mikään ei saanut olla rauhassa. Oli jo selvää, että Pessille jäisi toinen silmä siniseksi, mutta minua se ei haitannut. Enhän halunnut näyttelykoiraa. Ennemmin halusin pennulle rohkeutta ja toimintakykyä. Sitä todellakin sain Pessissä.

Itsenäisyyspäivänä kävimme sitten hakemassa Pessin peililiukkaalla kelillä. Auton keskinopeus taisi olla valehtelematta 60 km tunnissa. Automatkalla Pes oksensi muutaman kerran ja sitten saimmekin ajaa rauhassa Vuolijoelle, jossa odotti tervetuliaiskomitea kera kissojen. Roope pakeni vaatekaappiin pysyäkseen siellä muutaman päivän ja Huugoa ja Viiviä pieni ujo koiranpentu lähinnä kiinnosti. Ensimmäisen illan Pessi sitten kyyhöttelikin apukeittiön nurkassa tai sylissäni ja ihmetteli uutta ympäristöä. Nopeasti rohkeus kuitenkin voitti ujouden ja sitten ukkelia jo vietiinkin ympäri kaakeleita!

Nopeasti Pessi keksi, että pentuaitaus on tehty ylitettäväksi, ja sen jälkeen tyyppiä saikin vahtia koko ajan! Toisena päivänä oltiin hetki poissa ja kun tultiin takaisin, Pessi tassutteli vastaan ulko-ovelle, vaikka oltiin tiettävästi jätetty se aitaukseensa. Muuta tuhoa ei ollut saanut aikaiseksi, mutta kissan ruuat olivat hävinneet kupista. Näinpä Pessi tuli palkanneeksi itse itsensä karkailusta ja keksi fiksuna poikana nopeasti myös sen, että jos huutamalla ei päässyt aitauksesta pois niin kyllähän sieltä vapautui kiipeämälläkin. Turhankin monesti nappasin Pessin joulun aikana kiinni aitauksen ylityksestä – usein se vielä kolahti suoraan pää edellä lattiaan, kun ei tajunnut varoa.

Pessin ensimmäisestä kuukaudesta on jäänyt mieleen oikeastaan oma väsymys. Oltiin koko kuukausi äitini luona muuttojen välissä ja kun Pessi ei todellakaan ollut niitä pentuja, jotka nukkuisivat päivät läpensä, meidän vuorokausirytmi muotoutui nopeasti pariksi kolmeksi tunniksi leikkiä, sitten tunnin torkut ja taas Pessillä oli virtaa jatkaa siitä, mihin viimeksi oli jäänyt ennen seuraavia unosia. Pennusta asti Pessi kuitenkin on yönsä nukkunut hyvin eikä ole syyttä suotta herätellyt. Vuoden verran se on säännöllisesti mennyt nukkumaan kello 21 ja herännyt sitten siihen aikaan, milloin itse pääsen ylös.

Ensimmäisen kuukauden aikana tuli jokusen kerran pohdiskeltua, pärjäänkö ollenkaan Pessin kanssa, onko se liian kova pala minulle ensimmäiseksi koiraksi ja tuleeko siitä ikinä Koiraa. Silti sain opetettua Pessille jo tuolloin istumisen ja maahanmenon. Tosin niin yhtä aikaa tapahtui sitten lopullinen sisäistäminen käskyistä, että edelleen Pessi tarjoaa sitä, kumpi sattuu sitä itseään enemmän miellyttämään. Luoksetulokin oli vielä tuolloin hieno, jos vain ei sattunut hiiriä lapparipojan reitille. Ensimmäisen hiirensä Pessi nappasi 10-viikon ikäisenä, ja siitä lähtien en olekaan niitä elävänä saati sitten kokonaisina takaisin saanut.

Koirakirjojen oppien mukaisesti yritin opettaa Pessille ruuankin odottamista, joka tuntui myös olevan niiin-niiiin vaikeaa: Sekunnin sadasosaakaan Pessiä ei pitänyt aloillaan, kun oli ruoka-aika. Suurella kärsivällisyydellä kuitenkin päästiin siihen, että ensinnäkin Pessi odotti hiljaa ruokaansa ja toisekseen vieläpä sai sen katsekontaktilla minuun eikä ruokakuppiin! Todelliseksi voittajaksi tunsin itseni siinä vaiheessa, kun muutimme Jyväskylään loppiaisena ja Pessi jaksoi odottaa jopa puoli minuuttiakin ruokaansa! Ja viikon päästä siitä pystyin jo käymään muualla, vaikka ruokakuppi oli Pessin edessä lattialla. Eikä Pessi koskenut ruokaansa ennen kuin luvan saatuaan.

Näin jälkeen päin ajatellen käännekohdaksi Pessin kehityksessä muodostui tuo muutto Jyväskylään. Olimme lopultakin kolmestaan; minä, Pessi ja Roope ja pystyin oikeasti keskittymään vain Pessin kouluttamiseen. Nopeasti meni perille, ettei sisällä leikitä rajuja leikkejä ja ulkoilut on riekkumista varten. Tässä vaiheessa alkoi sujumaan myös kynsien leikkaus, mutta harjaaminen oli edelleen suuri kauhistus. Uusista tempuista muistan opettaneeni tassun antamisen. Sen sijaan toisen tassun anto ei vain mennyt perille samoillakaan opeilla. Ja sitten muutaman kuukauden päästä Pessi osasi sen itsestään!?!

Ensimmäisen minun kanssani vietetyn kuukauden aikana Pessi ei juurikaan muita koiria tavannut. Uuden vuoden tietämillä naapurin Rita-saksanseisojan kanssa haistelivat toisiaan ja Paavo-ranskanbulldogin kanssa leikkivät kertaalleen. Paavoa Pessi pelkäsi aluksi aivan hirveästi, mutta kun vain kylmästi laitoimme koirat samaan tilaan niin pelko muuttui kyllä saman tien leikkihaluksi. Jyväskylässä sitten jouduimme ensimmäisen kerran jopa ohittelemaan koiria lenkeillä, mutta eipä sitäkään oikeasti tarvinnut opetella. Pessi käveli nätisti hihnassa oikeastaan alusta asti.

Pessi on jokseenkin tottunut pennusta asti, että kaikki ohikulkijat kiinnittävät siihen huomiota. Pentuna sen rotua arvailtiin vastaantulijoiden toimesta ja nykyisin yleisin kysymys ”Onko sillä eriväriset silmät oikeasti?”. Piilarihan sillä tosiaan tuossa toisessa on. Joten tuijottavat ihmiset eivät meille ole ongelma. Pessi vain sitten totta kai tuijottelee takaisin, että mitäs asiaa sulla oli? Aina se on myös tainnut tuijotella vastaantulevia koiria, mikä ei kuitenkaan tapahdu pahansuovasti. Pessin mielestä kaikki koirat on tehty leikkikavereiksi ja tuijottelemalla se sitten yrittää selvittää, voisiko seuraavaksi heiluttaa häntäänsä, sitten kenties hieman niiata ja viimeiseksi lähteä pinkomaan leikkimään. Harmi vain, kun aika harva koira Pessin tuijottelua ymmärtää muuksi kuin provosoinniksi.

Koirakavereista saamme kyllä paljolti kiittää Remmi-koiria, joita kaikki Pessin leikkikaverit taitavat ollakin. Muutamat taitavat muistaakin sen pienen ujon pennun, joka ensimmäiseen koiratapaamiseen tuli piileskelemään ihmisten jalkojen taakse. Kuka olisi uskonut, että seuraavalla kerralla tämä samainen tyyppi oli ensimmäisenä menossa, haukkumassa muille koirille ja keksimässä kaikkea kivaa? Pessin parhaiksi kavereiksi nousivat nopeasti samanikäinen Nastja, aikuiset koirat Rio, Venla, Hessu ja Masha sekä pentunen Wonku. Nykyisin Pessi edelleen tulee kaikkien koirien kanssa ainakin jotenkin toimeen. Paras kaveri on edelleen Nastja ja hyvänä kakkosena Masha. Lisäksi uusina kavereina ovat naapurin Ronja ja Tytti, Raffe ja Nala sekä juoksukaverina Malla.

Vuoden aikana Pessistä on selvinnyt aika tavalla asioita. Pessi rrrrakastaa ruokaa! Lempiherkkuja ovat edelleen nakit ja lihapullat pentuaikojen tapaan ja niiden hyväksi Pessi voisi tehdä aivan mitä vain. Ainut ruoka, joka ei uppoa, taitaa olla kaurapuuro. Lisäksi kaikkeen ja kaikkiin pitää ainakin yrittää tutustua. Jos toinen osapuoli ei ole halukas, täytyy kuitenkin aina välillä kokeilla, josko mielipide olisi muuttunut.

Pessi on selvästi luontokoira. Se osoittaa joka solullaan rakastavansa irtijuoksemista, metsän tuoksuja sekä kosteita sammalmättäitä, joissa on ihana mönkiä. Pessille metsälenkki tarkoittaa sen ikiomia pieniä retkiä hajujen perässä, jolloin luoksetulokin voi olla toissijaista. Hieman tuntuu, että Pessi ei juurikaan ole ihmiselle nöyrä tilanteissa, joissa se ei halua olla. Sen sijaan se kyllä osaa olla mustasukkainen minun huomiostani muille kuin sille. Roopea saati sitten muita koiria ei todellakaan saisi rapsutella.

Rohkeutta Pessillä on yllin kyllin ja on ollut aina. Mörköikäkään ei ole ollut tähän mennessä paha. Välillä pitää pimeässä oudoille esineille tai koirille puhista, mutta useimmiten kyseessä on ollut oman reviirin vahtiminen. Ja voi sitä riemua, miten pieni koira voi iloitakaan luusta, lelusta tai vaikkapa vain vanhasta sukasta! Silloin täytyy myös haukkua, mutta innostuksesta. Taitaapa Pessi rakastaa omaa ääntäänkin, kun sitä niin mieluusti aina kaikille esittelee.

Pessi on osoittanut senkin, että kaikenlaista vaivaa ja voivotusta voi koirallakin tulla eteen. Ensimmäiset pari kuukautta minun kanssani Pessi kärsi ripulista. Ruuat menivät vaihtoon koko ajan, kunnes siirryimme joskus keväällä Jahti&Vahtiin. Sitä Pessi on syönyt hyvällä halulla eikä ongelmia enää sen jälkeen ole ollut. Nykyisin olen huomannut, että Pessi myös kestää viljaakin vähäisissä määrin ainakin verrattuna pentuaikoihinsa. Lisäksi vanhoja kuvia selaillessani huomasin, että Jahti&Vahtiin siirtymisen jälkeen Pessin sininen silmä lopetti jatkuvan rähmimisen ja punainen märkä läntti silmän alta hävisi. Keväällä Pessillä oli myös antibioottikuuri kurkun tulehdukseen ja yskimiseen. Lisäksi kaikenlaista pientä haaveria on ollut ympäri vuoden. Menevälle kun sattuu.

Harrastuspuolella Pessi on osoittanut olevansa aivan uskomaton ja lunastanut toiveeni täysin! Toko taitaa olla meidän ykköslaji ja kyllähän Pessi tekee ja innolla tekeekin, kun sille päälle sattuu. Haku on hyvä kakkonen, jota tehdään juurikin Pessin lajiin tykästymisen vuoksi. Ensimmäisestä kerrasta lähtien Pessi on ollut aivan hurahtanut lajiin ja sen intoa metsässä on ilo katsoa. Jälkeäkin ollaan sen verran kokeiltu, että tiedän Pessin osaavan käyttää nenäänsä. Ehkäpä ensi keväänä kokeilemme sitten agilityakin, sillä hyppimistähän Pessi erityisesti rakastaa.

Loppujen lopuksi Pessi on tuonut vuoden aikana minun elämääni paljon iloa. Se on pieni-suuri otus, jonka sydän on puhdasta kultaa, ja ehdottomasti jo nyt elämäni Koira! Ilman Pessiä tuskin tuntisin Jyväskylän mahtavia koiraihmisiä ja elämä olisi paljon tylsempää. Toisaalta elämä olisi paljon karvattomampaa ilman Pessiä. Mutta hennoisitko kieltää tuolta kaverilta sänkyynkään tulon, kun Pessi hiipii tyynyn viereen, käpertyy keräksi, painaa päänsä kaulallesi, huokaisee syvään ja nukahtaa siihen? En minä ainakaan.