Ajeltiin tänään Kotkaan koiralauman kanssa vieden koiria kuvattavaksi. Samalla reissulla oli mukana myös Pessi, joka kastroitiin. Eläinlääkärissä tiedettiin jo ennalta, miltä Pessin pallit pari viikkoa sitten olivat näyttäneet, joten niiden tulehtumisesta ei tarvinnut sen enempiä selitellä. Kevyt rauhoitus ei kuitenkaan riittänyt vaan Pessi piti nukuttaa ihan kunnolla uneen, ettei reagoinut mihinkään tai sätkynyt leikkauksen aikana.
Leikkauksen jälkeen Pessi oli sitten taas hyvin samanlainen kuin pari viikkoa sitten tulehduksen aikana. Laitettiin se selvittelemään pääkoppaansa autossa olleeseen häkkiin loppupäiväksi, joka oltiin tien päällä. Matkalla tai kotona Pessi ei suostunut käymään pissalla, painui vain maahan makaamaan. Sisällä sentään on ihan rauhassa eikä edes pahemmin ole vielä piippaillutkaan. Kun laitoin sille sairaslakanan sängyn viereen, Pessi meni ihan rutiininomaisesti paikalleen makaamaan. Tuli silti heti keittiöön, kun rasautin lääkepakkauksesta lääkkeitä annettaksi. Joka-aamuinen ja -iltainen kinkku(lääke)annoshan on saatava, vaikka lääkkeet voikin yrittää sylkeä pois suusta, kun ei ne maistu hyvälle.
Seuraavat päiväthän tässä ratkaisee, kuinka käy. Toivon mukaan Pessi parantuisi nyt kuitenkin nopeasti ja suostuisi käymään siellä pissalla edes tälle iltaa vielä!
0 Kommentit to “Eunukki-Pessi”