
Aluksi kuva Pessin kevätlookista. Saksittu on ehkä kolmannes karvoista. Huomattavasti lyhyempi kuin kuukauden takainen Pessi. Paraneminenkin on edennyt niin, että tällä viikolla käytiin kaksissa agilitytreeneissä.
Maanantaina Jatko1:ssä: Harjoiteltiin valssia ja Pessi teki mitä lystäsi, kun itse ohjasin ihan miten sattuu. Noh, muutama onnistunutkin saatiin tehtyä. Lisäksi keppejä (saisin kuulema jo vähentää Pessin palkkaamista, se osaa kyllä), rengasta (löytyi uusi toimiva metodi), puomia (kontaktit miten sattuu), hypylle irtoamista (no problem). Keskiviikkona oltiin sitten Jatko2:ssa, ja treenattiin takakiertoa Hyppy-putki U-mutkalla-Hyppy – sarjalla. Piti taas keskittyä hirveästi omaan tekemiseen, joten Pessin kanssa sitten sähellettiin oikein olan takaa. Lisäksi Pessi väsyi ja alkoi komentamaan, joten treenit menivät vähän plörinäksi. Kuitenkin kepeillä varsin onnistuneet suoritukset molemmin puolin ja renkaalla Pessi meni varmasti ekan kerran ilman empimistä korkeankin renkaan! Lisäksi puomilla otettiin kontakteja, jotka meni edelleen miten sattuu.
Nyt jäädää lomalle hetkiseksi. Toipumisurakka edessä viikonlopun jälkeen.
0 Kommentit to “Agitreenejä”